lauantai 3. maaliskuuta 2012

Salaperäinen ovi


Otin noin vain kuvan ihanan tumman violetista tulppaanista (Piti oikein pöytäliina vaihtaa, kun ne sain.). Kas kummaa mitä tuli esille! Valokuvassa tulppaanin sisin loistaa ihmeellistä valoa. Tutkailin kukkaa ja tutkailin kameraani, mutta en löydä tuolle valolle oikein selitystä. Olkoon se sitten tässä kevään valon ja salaperäisen voiman symbolina! Tervetuloa kevät! Tänään se jotenkin ilmoitti tulostaan. Tämän kukan myötä toivotan kaikille lukijoilleni myös hyvää kevättä!

Toinen salaperäinen juttu oli minulle tässä talossa yksi ylimääräinen ovi, joka tupsahti esiin, kun purimme vanhoja seinälevyjä ja papereita. Tuolta kulmahuoneesta (mistä sädesienikin löytyi) se ovi johtaa sisäeteiseen. Nyt se raivattiin pojan kanssa esiin eteisenkin puolelta. Minulle se edustaa jonkin uudenlaisen asian esiintuloa, oven avaamista uuteen maailmaan!

Varmaan jokainen on joskus nähnyt unia, että kun kotihuoneissa kulkee, niin yhtäkkiä löytyy joku aivan outo huone, jonka olemassaolosta ei ole ennen tiennyt. Joskus se löytyy vintiltä, joskus seinän läpi voi kulkea aivan uuteen huoneeseen. Joskus se löytyy kellarista, maan alta.

Muistan Jungin Symboliikkakirjan, jota aikoinaan ahneesti luin, ja sitä kuinka hän psykologisesti kuvaili huoneet ihmisen kehon ja sielun maisemiksi. Uusi huone oli aina jonkin uuden osa-alueen löytämistä itsestä. Kellarissa oli ne piilotajuntaan torjutut alueet ja vintillä toiveet ja unelmat. Ne voivat kuvata myös torjuttua asennetta tai luonteenpiirrettä, joka yrittää tulla esille. 

Olen hukannut parhaan unikirjani (Betty Bethards) tässä remonttirulianssissa, jotta voisin tuoda sitä syvällisemmin esiin. Itse olen nähnyt usein näitä unikuvia, tuntemattomia salaperäisiä huoneita, joita unessa olen ihmetellyt, että 'miten en aikaisemmin ole tätä huomannut'. Jos aamulla muistan unen, osaan tarkkailla enemmän itseäni ja tunteitani tai odottaa jonkun uuden asian esille tuloa.

Ovella on siis mielestäni aivan uskomattoman hieno symboliikka. Ja siitä otan nyt vaarin, varsinkin kun Neptunus on tullut yhtymään Kalat-Kuuhuni. Se on hyvin voimakas astrologinen kuvio ja kestää parin kolmen vuoden ajan. Se edustaa luovuutta, kotia ja omaa sisintä. Jospa sieltäkin löytyisi 'uusi ovi' ennen tuntemattomaan maailmaan. Tai ainakin siitä voisi luoda illuusion, harhakuvan tai kauniin mielikuvan, joka väijyisi mukavasti jossakin elämän arjen ulottumattomuudessa. Sillä salaperäisyyttäkin tässä elämässä tarvitaan!

Ei kaiken tarvitse olla niin asiallisen totta ja järjellistä.

2 kommenttia:

  1. Oi, kuinka komean hirsiseinän olet saanut esiin. Ja ovikin on ihan ehjä käyttöön otettavaksi.

    Tänään oli todella ihanan valoisaa, kevättä se tietää.

    Hyvää ja uutta luovaa kevättä sinullekin!
    Maarita

    VastaaPoista
  2. Onpas sulla, melkomoiset remontit siellä!Toisaalta, se on mukavaa saada uudistettua.Ja saa tehdä itsensä näköistä.Uskon , että saat kaunista aikaan ♥ ♥ - Amalia-

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!