Onnekas Rachel kukkien keskellä!

 

Kiinnostuin heti 1700-luvun vaihteessa eläneeseen hollantilaiseen naistaiteilijaan Rachel Ruyschiniin, jonka Heikki Marila jossakin haastattelussa mainitsi esikuvakseen. Jos Heikki Marilaa ihmetellään tässä ajassa kukkien maalarina, niin Rachel oli niitä harvoja naistaiteilijoita, joilla oli tietynlainen vapaus maalata miesten silloisessa maailmassa. Molemmat siis vähän outoja lintuja lajissaan. Yhteistä Heikillä ja Rachelilla oli kukkamaalaustensa tumma tausta.

Taiteilijapari - molemmat kuvat Wikipedian sivuilta

Rachel syntyi perheeseen, jonka isä oli biologi ja puutarhuri professoriammattinsa ohessa. Rachel kasvoi kukkien ja yrttien keskellä. 15-vuotiaana hän alkoi maalata ja maalasi vanhuuteensa asti. Hän kuoli 84-vuotiaana. Avioliitossa muotokuvamaalarimiehensä kanssa  heille syntyi 10 lasta. Osan elämäänsä Rachel toimi hovimaalarina Dusseldorfissa parissakin perheessä mm. prinssi Johan Wilhelm II:n hovissa, joissa hän taiteilijana tuli tunnetuksi. Noin sata maalausta on esillä eri puolilla Eurooppaa, ja niistä hänet tunnetaan.

Näkisin, että molemmat olivat onnekkaita. Sekä meidän palkittu kukkamaalari, joka tällaisena modernina aikana nousee pinnalle herkillä kukillaan ja Rachel, joka perheensä ja aviomiehensä tukemana saattoi harrastaa sydämensä paloa. Kuvittelen, että silloin muotokuvamaalarillakin oli niin paljon töitä, että perheessä saattoi pitää piikaa ja lastenhoitajaa, jotta Rachel ehti antautua taiteelle. Kaiken kaikkiaan on ihmeellistä, että tuolla vuosituhannella naismaalarista saattoi tulla niin kuuluisa ja suosittu.

Tuntuu hyvältä lukea tuollaista historiaa ja tuudittautua siihen, että jollakin, naistaiteilijallakin saattoi tuona aikana olla hyvä ja luovuutta pursuava elämä. Ei kaikki voi olla aina vain vaikeaa.

Ei elämä ole pelkkää esteitä ja ahdistusta. Se voi olla myös aurinkoa ja avoimia ovia.

Kuinka paljon elämässä on onnen kantamoisia? Huomataanko niitä? Uskalletaanko tarpeeksi? 

Minusta on mielenkiintoista penkoa youtuben musiikkia ja sen laajuutta lajissaan. Kuinka kauniita musiikki ja kuvakokonaisuuksia sieltä löytyykään, varsinkin klassisesta musiikista. Tässäkin kannattaa ottaa hyvä istuma-asento ja nauttia avoimilla aisteilla barokkiajan musiikista, laulusta ja suositun taidemaalarin töistä.

Ruusujen maalaamisesta miljoona kruunua!

Kukkia näkyy tuon tuostakin taidegallerioissa ja näyttelyissä. Ja varmaankin kukkamaalaukset ovat suosituimpia aiheita kotienkin seinillä.

Mutta maalaapa ruusu tai mikä tahansa kukka niin, että se hullaannuttaa arvostelevammatkin taidekriitikot! Sellaisia on maalannut suomalainen Heikki Marila, jonka nimen löysin myös jo edellä mainitsemastani suuresta Kasvien taide-opuksesta. 

Kuva on lainattu Heikki Marilan omalta kotisivulta

Heikki Marila sai vuoden 2011 suuren taiteilijatunnustuksen. Hänet nimettiin Carnegie-voittajaksi, ja hänelle ojennettiin miljoona kruunua (euroissa kuitenkin 10.000). Se on maailman suurimpia taidepalkintoja. Tämä pohjoismainen palkinto jaetaan joka toinen vuosi, ja sen tarkoitus on tukea pohjoismaista taidetta. Olen tosi iloinen tästä kukkien maalari-mestarista. Tulee mieleen Vincent von Gogh. Molemmat käyttävät voimakkaita vetoja runsaalla maalilla.

Kyllähän mieskin oli vähän hämillään, mutta onnellinen voitostaan! Tässä alla on linkki, jossa häntä haastatellaan aamu-TV:ssä. Miten on mies kiinnostunut kukkien maalaamisen? Ja mitä tarkoittaa Heikki kertoessaan näyttelystään lausumalla: -Herätkää!

Jotenkin ymmärrän. Usein aistimme ovat aika turtuneita. Ei riitä, että kukkia on luonnossa ja puutarhassa, kun ei aina niitäkään nähdä. Jospa maalaus pysäyttäisi enemmän!

Ylen aamu-TV

Härpäke?

Korvani ovat viime vuosina napanneet silloin tällöin kuullun uuden sanan 'härpäke'. Varsinkin kun nuorin poikani tässä pyörähti, hänen suustansa se kuului aika usein. Ja varsinkin silloin, kun hän ei heti löytänyt jollekin objektille nimeä. 

Yritin etsiä netistä tietoa tästä oudosta härpäkkeestä ja löysin seuraavanlaista: hilavitkutin, osa, esine, vehje, vekotin, kapine, laite...

Mutta sittenkään en ymmärrä oikein mikä se härpätin on. Mille ja minkälaiselle esineelle voi antaa nimen härpäke. Hilavitkutin nyt menee jo tuonne jonkinlaisen ikiliikkujan puolelle, mutta minkälaista kapinetta tai laitetta voi sanoa härpäkkeeksi. 

Kuvasin tähän muutamia ehdokkaita. Ja toivon, että tästä tulisi kommentteja, ehdotuksia. selvennöksiä. Siis pliis, selventäkää tätä nykykieltä vanhalle tontulle!

Onko se jotain, mitä ei välttämättä tarvitse?

Onko se matkamuisto, jokin tarvekalu tai esim. laitteet kuten radio?

Onko se jotain, mikä on vain tunnelman luontia varten ?

Tai kuuluuko siihen astiat, varsinkin vähän erikoisemmat astiat, joille ei oikein löydy nimeä?

 

 Onko se jotakin, mihin tarvitaan sähköä?

Tai voiko taide tai käsityö olla härpäke?

Onko tietokone härpäke? Entä kaikki turha...Tai nyt sen keksin. Onko se härpäke silloin, kun ei suomenkielen taito muuten riitä jotakin ilmaisemaan?

Mokoma laulaa 'Turhaan tänne tulleet'!

Kasvien taide

Haluan tämän talven aikana tuoda enemmän esiin taidetta ja nimen omaan taidetta kasveista ja puutarhoista.

Ihana aihe pimeään aikaan, ainakin minua innostaa kovasti. 

Tässä kirjan sisällysluetteloa...

Ensimmäisenä haluan esitellä erään aivan ihastuttavan taidetoeksen nimeltä Kasvien taide. Löysin sen kirjastoni uutuushyllyltä ja nappasin heti koriini. Oi mikä sisältö! Ja sieltä löysinkin valtatien kukkien ja puutarhojen taidemaailmaan ja niiden taiteilijoihin.

Kirjan on koonnut Sari Savikko ja kustantamo Amanita. Teos on ensimmäinen botaanista taidetta ja historiaa kuvaava suomenkielinen yleisteos. Siis upea suoritus. Tätä suurta kirjaa (Koko A4, sivuja 450) on painettu vain 1500 kappaletta. Se kirja jonka sain käsiini oli numero 777. Kolme seittosta tekee 21 eli 3. Minun lempilukuni!

Tässäpä vinkkini kukkien ystäville! Ihmettelen muuten, tuota painettua lukumäärää. Eihän sitä kaikkiin kirjastoihin edes riitä.

Tällä videollakin on maalauksia naisesta, kukista ja perhosista, taiteilija Denise Morris Curt, taustalla vanhaa ranskalaista kansanmusiikkia. Kannattaa kurkistaa.

Uudeksi tuunattu tunnustus

Uudeksi tuunattu tunnustus

Seija, Pajassa ja Puutarhassa- blogista antoi  minulle tämän kauniin tunnustuksen.

Kiitos paljon ! 

Vaikka kuva on tuttu aurinkoinen, kysymykset ovat vaihtuneet hieman toisenlaisiksi,  kuin mitä ne aiemmin olivat. 

Saadakseen tämän tunnustuksen pitää vastata seuraaviin kysymyksiin ja nimetä muita blogeja tunnustuksen saajiksi, sekä ilmoittaa tunnustuksen saajille  heidän valinnastaan.


Kysymykset:

1. Elämäsi parhain saavutus?
 Tasapainoisen itsen rakentaminen tähän saakka.
 2. Kolme tärkeintä asiaa elämässäsi?
Hyvä paikka Maan päällä, terveys ja luovuus. 
3. Minkä näistä kaupungeista valitsisit matkakohteeksesi  Pariisi, Rooma,  Lontoo, New York? 
Rooma 
4. Lempi liikuntamuotosi, kirjailijasi, musiikkisi ja taiteilijasi?
- Tanssi sen monine muotoineen, nykyään itämainen ja lavatanssi. Kuljen myös paljon metsässä ja retkeilen, tykkään patikoida ja uida mm.talvisin.

-Lukemisessa aiheet vaihtelevat. Nyt opiskelen astrologiaa, joten ne kirjat ovat jatkuvasti pöydällä. Puutarhakirjallisuutta on nyt kertynyt paljon. Kesällä ihastuin Hanna Tuurin kirjoihin (Irlanti ja puutarhat), yrttikirjoja olen lueskellut myös. Nyt on yöpöydällä Janitsaaripuu, joka kertoo Istanbulista.

- Kuuntelen mielelläni alkuperäiskansojen musiikkia ja ääntä, kuten Mercedes Sosa, Maria Boine,Cesaria Evora mutta myös paljon muuta mm. meditatiivista musiikkia. Olen ihastunut myös Johanna Kurkelan kauniiseen sointiin.
-Lempitaiteilijoita on viime vuosina ollut mm. Osmo Rauhala ja blogeissani olen esitellyt lisää aika monta.

                  
 5. Harrastuksesi?

-Olen hyvin monipuolinen niissä, ne vaihtelevat vuosittain, nyt tutkin astrologiaa ja ruusuja. Mutta tottakai kaikki käsillä tekeminen kiinnostaa ja toivon, että maalausinspiraationi syntyy tämän talven aikana. Kirjoittamista harrastan varmaan joka päivä. Ja ystävät ovat minulle tärkeitä, niiden kanssa oleminen, kuten oleminen täällä blogimaailmassakin..

-       
Lähetän tunnustuksen eteenpäin seuraaville blogeille:

Valopolku
Garden of my Dreams
Akileija

Kaunista, kaunista!

Kun kannoin kohdussani poikiani kauan sitten, pyysin Luojalta heille terveyttä, henkistä selkärankaa ja kauneudentajua. Terveys on tällä vuosituhannella hyvin kyseenalaista. Henkinen selkärankakin on kyseenalaista, paineet nuorilla ovat aivan toisenlaiset kuin omassa nuoruudessani. Mutta kauneudentajua on! Onneksi! Sillä se antaa niitä onnenhippusia arkihetkiin ja huolienkin keskelle! Murtaa ahdistuksenkin muuria ja muistaa hengittää. Aistia tämä kaunis maailma!

Viikonloppuna oli niin monta kaunista asiaa, että oli pakko ottaa kuvia, jotta voin niitä ihailla tässäkin vielä.

 Kuuranruusu

 Kuuranpioni

 Ruusunmarjakakku mummulle

Talven peitto pikku ruusuntaimelle

Lokakuun lämmönvaihtelut

 Sulaneita kuuranpisaroita

What a wonderful world, laulaa Lois Amstrong kauniissa videoesityksessä!

Vintillä, vintiltä, vintille!

Vintti, ylinen, ullakko. En halua kerskua, mutta minulla on ainakin noita vinttejä, kuten meillä kotona ennen sanottiin.

Talon vintti on rakennettu lämpimiksi möntisiksi (nivalalaisittain). Mutta on aitan vinttiä, tallin vinttiä ja navetan vinttiä. Tiedän, että monessa nykyajan taloissa se vinttitila on aika pieni. Minulla sitä on. Mutta on myös siivottavaa!

Yksi sadepäivä kömmin navetan vintille. Ensin ihmettelin. 

Vanhoja perunalaatikoita. Tarvitsen jonkun. Alas. Vanha sänky, ehkä hyvää puuta johonkin. Säkeissä kutterinpurua. Siirrän. Vanhoja lankkuja, lautoja. Siirrän. Peltiromua. Siirrän yhteen paikkaan.

Vanhoja pyöriä. Siirrän yhteen paikkaan. Vanha puusaavi. Ehkä joskus kunnostan. Vanhoja ikkunoita, ovia. Paljon laudanpätkiä ja  pahvia nakkelin alas nuotiota varten. 

Kummasti tuli lisätilaa. Sillä autotallissa alhaalla oli remontin jälijiltä paljon pelti- ja puutavaraa. Onneksi minulla oli apua kaiken nostelemiseen, vintille ja vintltä.Siis aarteita nämä kaikki luovalle ihmistyypille! Kaikesta voi tehdä jotakin. Jos on aik....

Näin tyhjeni autotalli. Oikeaan aikaan! Sain autoni sinne turvaan yön pakkasilta. Sirkkelikin nostettiin nurkkaan.

No, saa vaikka lepakot vintille tulla! Taidetta se tämäkin!

Rakkaat vanhat kalut!

Höh, alkoi naurattamaan tuo jostakin siepattu otsikko. Jos olisin mies, joku toinenkin voisi nauraa. Olen kuitenkin vain yksi höperö muori, joka ei osaa luopua rakkaista puutarhatyökaluistaan.

Olen istuttanut kolmisenkymmentä ruusupensasta ja paljon muutakin vaivaisella vanhalla lapiolla, joka on kulunut ja käpristynyt lappeensa terästä. Sitä olen sitten yrittänyt suoria vasaralla hakkaamalla, eikä ole kummosempi tullut.

Vihon viimein kyllästyin ja huokasin pojalle, että jos saisi vaikka joululahjaksi uuden lapion, kun tuo vanha on niin hankala. Poika tulikin jo viime viikonlopulla ihka uusi lapio kainalossa ja sanoi: - Taidat tarvita tätä vielä nytkin, eikä joulun jälkeen. Eikä maksanut kuin liki pari kymppiä. 

Katselin vähän ihmeissäni Fiskarsin uutta lapiota. Eikö sen enempää? Olenko tullut ukkooni siinä, että kun kerran vasaran tai talikon ostaa, sen pitää kestää yhden elämän verran. Sellaisia löytyy toki toisellekin elämälle, kuten rautakanki ja vanha kunnon käsipuntari. Talikko on toki uusittu, kirves ja muutakin työkalua. Ainoa mitä vielä olen sellaista ikiaikaista kaivannut, on vanha kunnon moukari. Sitä isäntäkin katseli aikoinaan, mutta ei löytänyt. Jollekin lie lainannut tai mennyt hukkaan.

Miten tuota nyt raskii käyttää? Katsos kun on mittaakin vähän enemmän ja muotoiltu. 

Poika on puhunut ruohonleikkuristakin, että pitäisi uusia. Hah, pari kertaa itse kokeili ja ihmetteli miten se niin raskas on. Vetäjä ei toimi enää. Mutta ajattelin sen itseni parhaaksi, sillä kylläpäs saan siinä punnerrusta vatsalihaksille ja muutenkin. Vanha Murray on pitkästi yli kaksikymmentä vuotta vanha. Kun otan sen esiin, sanon sille nätisti: - Jos nyt vielä jaksaisit, niin olisin iloinen. 

Ja se on jaksanut. Tämänkin märän kesän. Kun tietää temput, se leikkaa ihan kunnolla ja kerää kaiken kompostia ja muuta varten. Tänä kesänä se sai sentään uudet renkaat. Mitenkähän ne vanhat olivatkin niin repaleiset?

Samoin on tuossa tuo pieni käsihara. Se on minun ensimmäinen puutarhaostokseni, kun asuin isossa vanhassa talossa ja tein ensimmäisiä puutarhapenkkejä siellä. Paikannutkin sitä olen. Ja uusia tuollaisia olen ostanut. Mutta jotenkin etsin käsiini aina tuon vanhan. Se on jotenkin vain niin hyvä ja käsi siihen tottunut.

En muista olenko esitellyt tätä historiallista harjaa. Sain sen nuorena tyttönä, kun muutn pikkumökkiin asumaan, ja työpaikallani poistettiin kaikkea vanhaa kattiloista veitsiin ja siivouskalustoon. Pelastin vanhan lattiaharjan ja pari kattilaa mukaani. Luulenpa, että kattiloissa on kukoistanut jo moni kesäkukka. Ja tuota harjaa käytän vieläkin roskien lakaisuun. Se on hyvin ergonominen minun selälleni. Harjas on aitoa eläimen karvaa, joten se ei takkuunnu. Irti se on lähtenyt monta kertaa, mutta jollakin naulalla olen sen saanut ihmeesti pysymään koossa. Vähän kuluneelta se kyllä vaikuttaa. Mutta uskon, että tuollaisia ei enää kaupasta löydy. Ei sellaisia, jotka kestävät neljättä kymmentä vuotta aina vain yhtä siististi lakaisten.

Katselin nettiä. Ei löydy enää samanmoisia.

Nuotioretkellä Ruusunnupun kanssa

 

Mukava seurata noiden jälkeläisten touhuja jatkaa perheen perinteitä. Tai arvoja oikeastaan. Yksi suuri arvo mielestäni, mitä yhdessä mieheni kanssa opetimme pojillemme, on luonto! Niin monet retket sinne teimme.

Ja sinne vie poika nyt omaa tytärtään heti, kun se kävelemään kykenee. Matkanteko metsässä on hidasta luonnon juttuja ihmetellen ja vähän välillä aristaenkin suuria puita, puron ääniä ja hämäriä siimeksiä. Mutta siellä mentiin. Hissuksiin.
 

Äiti opettaa luonnon ihmeitä.

Syöminen on retkellä tärkeää!

Milloinkahan tuonne sokeritoppakivelle pääsisi?

Ihana juttu, kun tuo isä välillä auttaa.

Lähtekäämme metsään!

Pimpinellojen kaunis syysväritys

Saan pienen aavistuksen siitä mitä puutarhani voi olla ehkä parin vuoden päästä, kun pensaani ovat kasvaneet. Syksyinen väriloisto lehtineen ja kiulukoineen. Tässä lokakuun vaiheessa niitä oli mukava kuvata. Ja mukava katsoa kahden vuoden päästä ja verrata noita pienokaisiani.  Ne eivät ole vielä metriäkään korkeita, tuskin puolta, mutta kasvavat terhakkaasti ja ovat hallittavissa ainakin.

Talon vanha juhannusruusu, jonka leikkasin pari vuotta sitten on rojahtanut kasvussa tänä sateisena kesänä. Valitettavasti se ei ehtinyt kukkia runsaimmillaan, sillä pistiäinen vaivasi sitä ja kaatosateet. Kauniisti sen juurella kilpailee maan voimasta vanha päivänliljalaji, jonka kukassa on ruskehtava ulkopuoli. Joku sanoi, ettei se ihan tavallinen olekaan.

Tämä on kasvanut vuosikymmenet, jos ei sadatkin jo Jukolan mäellä. Sillä on yksinkertaiset valkoiset kukat, joten nimeän sen idän juhannusruusuksi, mutta en ole varma lajikkeesta. Mäellä se on kasvanut vähän kituloisesti kuivassa paikassa. Siirsin sen pihalleni, mutta ehkä vieläkin vähän kituloisesti tai oikeammin ahtaasti se pyrkii kasvamaan puistolemmikin keskellä. Lemmikkikin on niin kaunis, että en vielä raskinut niitä ottaa pois. Annan kevään kukkia, ja sitten vedän ne pois, jotta ruusu pääsisi voimistumaan.

Kaunis samettisenpunainen ruusu Tove Jansson sai keväällä tuta tulvavedet ja liiallisen kosteuden. Sitten tulivat pistiäiset, kuten melkein kaikkiin pimpinelloihin enkä ehtinyt niitä myrkyttää oikeaan aikaan. Mutta elossa on ja muutama kukkakin siinä oli. Nyt se hohtaa punaisella varrellaan.

Ruskelan ruusu on kasvanut myös toista kesää  pihalla, mutta valitettavasti jouduin sen siirtämään samaan rivistöön muiden pimpinellojen kanssa. Sillä on kaunis syysväritys.

Juhannusmorsian kukki kauniisti kesällä. Hassua kun sillä on niin prinsessaisen vaaleanpunaiset kukat, niin kiulukka on melkein mustanpuhuva. Hauskoja ovat.

 

Papulanruusun istutin vasta kesällä. Laitoin sille kaveriksi kuukausimansikkaa joksikin aikaa. En usko, että se vie ruusulta elinvoimaa. Kaunis väritys tälläkin ruusulla.

Ruuhijärven pimpinellan sain Anja-ystävältäni viime kesänä. Sekin on jo muuttanut yhden kerran paikkaa.
Ja kauniit on senkin lehdykät.

Linnanmäen kaunottaren istutin vasta nyt syyskesästä, joten se on hyvin pieni. Juurella kasvaa naurista muistuttava kasvi. Uteliaisuuttani en vielä nykäissyt sitä pois.

Tässä ruusussa ei ole vielä muuta elonmerkkiä kuin vihertävä runsaspiikkinen varsi. Vierailin syyskesällä ruusukeräilijä Paula Pirisen runsasruusuisessa pihassa ja sain hillitä itseni, etten rohmunnut liikaa. Tässä Raahen Varvista löytöruusu. Kerron siitä lisää kunhan olen varma, että se alkaa kasvamaan.

Samasta pihasta sain tämänkin taimen. Raahen seminaarin piha oli aikoinaan (vieläkin) kuuluisa kauniista puutarhastaan. Tämä ruusu on sieltä ja sen pitäisi olla hennon keltainen. Näyttää aika innokkaalta uudessa kasvupaikassaan. Joten kerron siitäkin enemmän keväällä, kun näen miten se kasvaa.

Rakkaat pimpinellat! Toivon teille hyvää syksyä ja suojaisaa talvea!

Tässä Syksyn lehtiä lisää sävelmän kera!

Iloa silmille

Vielä on iloa väreissä silmille! Pienet ruusupensaatkin loistavat omilla väreillään lehdissä ja kiulukoissa.

Perennat kilpailevat värikkäillä lehdillään. Puut! Ja aurinkokin välillä pilkistää. Mutta vain vähän...

Terassilla juon vielä päivän kahvikupposen, vaikka vain sateenropinaa kuunnellen. Siellä kukkivat vielä kukatkin.

Ja vielä kehtaavat pahuksen hyttyset häiritä. Polttiaisiako ne ovat vai mäkäräisiä? Polttavat inhottavasti. Jo niiden vuoksi toivoisi tulevan jo sellaisen yöpakkasen, että saisivat lähdön. Kun kesälinnutkin ovat jo lähteneet.

Voi kun olen ihaillut tätä kukkaa, enkä muista sen nimeä. Kertokaa minulle!

Kuunteli Johanna Kurkelan laulua TV:ssä ja siinä on jokin aivan erityinen sointi. Kun vielä tietäisi säveltäjän ja sanoittajan, sillä nekin ovat omaa luokkaansa.

Wikipediastahan sitä tietoa löytyi, pohjoisen tyttö Lumijoelta, tuosta aivan läheltä. Kaikki muukin tieto sieltä.

Läjiä ruusutarhassa

Ihanan kamala sana tuo LÄJÄ. Pläjäys! Läjäyttää, lätinä...se on ihan rutusa ja läjäsä, sanotaan Pohjanmaalla. Läjä on paljon parempi sana kuin kasa. Kasa on jotenkin liian siisti ja rajattu. Mutta läjä on laajempi käsite, villi ja käsittelemätön.

Minulla on tällä hetkellä koko puutarha läjiä täysi. Ei ne mukavilta näytä. Ne haastavat. Ne tuntuvat välillä ylipääsemattömiltä, vuorilta. Eikä ne häviä muuten kuin toimimalla!

Tämä on kaunis läjä. Mutta työtä siinäkin. Taustalla vielä salaojaläjätkin. Näin jossakin, että näistä lehdistä voisi tehdä 'lehti ruusuja'. Tekis mieli...mutta kun vois olla parempaakin tekemistä.

Tämä on siunattu läjä, murskeläjä salaojaa varten. Melkein itkin ilosta, kun se järjestyi niin mukavast

Kiviläjä, aarreläjä, joka on mukavasti kasvanut, kun naapuritkin ovat osallistuneet. Ne ovat ruusupolkuani varten, joka toivottavasti pääsee ainakin keväällä kasvamaan.

Tämä puuläjä syntyi tarpeesta, jota tonttu-raukka ei oikein ymmärtänyt. Rankaläjä pitää pieniä ja kuivata ennen kuin ne ladotaan liiteriin. Nyt aloitin kauniin läjäämisen vanhat lahot tikapuut alustana.

Tämä jäteläjä tulee kasvamaan, kun siivoan ulkorakennuksia. Toivottavasti se joskus häipyy tästä.

Lehtiläjä kompostia ja herukkapensaan juuria varten. Olen oppinut että nämä ovat tosi käyttökelpoisia puutarhassa ja kompostissa.

Roskaläjä, joka nähtävästi odottaa pääsiäistä tai juhannusta. Sekin varmastai siihen mennessä kasvaa.

Kompostiläjät ovat ihan OK. Mutta mitäs tehdä tuolle vanhalle lautaläjälle? Sitä tuossa ihmettelee joku haamu, jolla valitettavasti on vastuu näistä läjistä. Ja nämä läjät ovat ulkona. Arvata vain voi, mitä läjiä löytyy rakennusten sisältä...siitä en nyt viitsi puhua. Kunhan talossa ei vaan ole enää homeläjiä lattioilla eikä jääläjiä katolla, niin kyllä nämä läjät aina voitetaan.

Herrajee! Onko sellainen bändikin kuin LÄJÄ? Vai mikä se on? Terveet kädet ne on minullakin!