lauantai 3. joulukuuta 2016

Joulukalenterin 4. päivä




Onnittelut Airalle ja Airille! Postimerkissä ollaan vuodessa 2003. En suinkaan ole kerännyt näitä vuosijärjestykseen. Nyt näkyy postimerkissä taiteilijanimi Nina Rintala 2002. 

Hän on turkulainen graafinen suunnittelija. Hän voitti vuoden 2008 kauneimman postimerkkikilpailuaiheen. Postimerkissä on kuvattu yksinkertaisesti lumikiteitä, yksi niistä isona. Postimerkin nimi on Pakkasyö. 




En tiedä milloin näitä kilpailuja suosituimmista on alettu pitämään, mutta ymmärsin, että yleisö on saanut äänestää. Ehkä näitä tulee vielä enemmänkin eteen


Tulin kylästä kotiin kissojen kanssa. Vastassa lumenluontia. Laitoin kuntoon tuvan jouluikkunan ja silitin muutenkin jouluisia pöytäliinoja ym. Voi kun olisi aikaa tehdä tuollainen joulupallo. Huomasin, että tuollaisia papereita löytyy varastostani. Taidan odottaa kunnes pikku-Malena tulee tänne vieraisille ensi viikonloppuna. 

Vähän suurempitöinen askare: Joulupallo

1 kommentti:

  1. Aika monta vuotta keräsin ensipäiväkuoria, joten uudet postimerkit tulivat vuosittain tutuiksi. Vuoden kauneimmasta postimerkkejä on äänestetty vuosia. Tänäkin vuonna sellaisen huomasin Postinen- läpyskässä, mutta ei ole tullut koskaan äänestettyä.

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!