perjantai 18. elokuuta 2017

Terävänä!

Kesti sekin, että opin jotakin kamerastani. Sehän ei ota kuin 8 pikselin kuvia. Ilmankos tuo hämäryys, pehmeys ja epäselvyys häiritsi joissakin kuvissa ja varsinkin kun piti niitä painattaa. Kun käsikään ei ole enää  vakaa.

Jos kameroita lähtee liikkeistä hakemaan, niin eihän sellaisia enää löydä. Poikani ehdottikin, että osta kunnon kännykkä, niin saat siinä paremman kameran. No sen kuntoisuudesta en tiedä, halpa tuokin, mutta voi mikä kamera siinä on! Sehän on nyt yli 13 pikseliä. Terävyyttä riittää. Mutta onko se aina hyvä?

Laitan tähän muutamia äkikseltään otettuja kuvia.






Mutta.... Onko terävyys aina kaunista? Minulla oli vanha järjestelmäkamera Konika, johon kuului väliputki ja lähikuvalinssi. Sain sillä mielestäni kauneimmat kuvat. Se tarkensi vain sen oleellisen ja muu oli epäselvää, sumuista. Tosin siihen piti ostaa rulla. 

Nyt nuo edellä olevat kuvat ovat jokapuolelta teräviä. Tässä on vielä pari kuvaa vanhalla kamerallani. Niissäkin lähikuva on terävämpi ja tausta jää himmeämmäksi. Minusta ne ovat kauniita. Tietty pehmeys ja epätarkkuus on joskus herkkän nättiä. Vai mitä mieltä olette?




Tällainen laulu tuli mieleen....

Jukka Kuoppamäki - Kukkasen Valta



sunnuntai 13. elokuuta 2017

Ruusuisia herkkuja

Koska aion kirjoittaa vielä kolmannenkin kirjan Ruusutarhan tarinoita, otan siihen mukaan myös sen miten ruusu hoitaa eli mitä kaikkea hyvää ja terveellistä ruususta voi käyttää.



1. Ruusun vihreät lehdet ja silmut. Kokeilin esim. nystyruusun lehtiä, joissa on se ihana pihkamainen tuoksu. Se tosiaan aurinkoisena päivänä löyhähti sieraimiini, kun kuljin sen ohi tuossa portaiden vieressä. Mietin, miltä maistuisi siitä valmistettu tee. Kävin poimimassa muutamia vihreitä lehtiä, laitoin ne teekannuuni ja kuumaa vettä päälle. Nyt sitten siemailen sitä... ja ihme ja kumma. Sama maku on teessä kuin on tuoksussakin. Siis kuivatan niitäkin talven varalle. 

Nystyruusu ja sen lehdet

2. Ruusun kukan terälehdet. Olen kesäisin, kun aurinko paistaa, tehnyt ruusujuomaa kahvilaani ja aina sitä ovat asiakkaat ihmetelleet, kuin muutamasta ruusunlehdestä tulee hyvä ruusunmaku. Kuitenkaan en ole kokeillut muita ruusuja kuin niitä, jotka tuoksuvat voimakkaasti. Siitä olen kirjoittanut enemmän tällä sivulla "Ruusumesi". Viime kesänä tein siinä monta virhettä. Ensinnäkin joskus käytin omia sormiani kun riivin ruusunlehtiä. Silloin energia ei ole puhdasta. Toiseksi käytin ihan omaa vesijohtovettä, koska se on meillä täällä johtovettä eli lähes yhtä hyvää, vaikkakin epäpuhtautta tekee juuri se puhdistus. Onko  kaupoissa myytävä lähdevesi todella ihan puhdistamatonta? Kolmanneksi malja ei ole ehtinyt olla aina auringossa tänä kesänä, koska sitä aurinkoa ei aina ole ollut. Kuitenkin juoma on maistunut.

Koska tämä kesä antoi ruusun kukkia yllin kyllin, kokeilin nyt myös muuta tuosta ruusun kukan terälehdistä. Turvauduin Annemarta Borgenin kirjaan "Minun yrttini", josta nyt on saatavana uusintapainos. 

Huomaa! Kirjoitan nyt mitä kaikkea virhettä tein näiden reseptien kanssa. Mutta joku toinen voi yrittää tehdä parempaa.



Ruusumarmeladi 
Poimin ohjeen mukaan 50 aukinaista tuoksuvaa ruusua. Käytin vettä ja fariinisokeri. Pahaksi onneksi sitä olikin vain puolet määrätystä määrästä, joten jouduin käyttämään myös valkoista sokeria. Sitä pitäisi kiehuttaa, kunnes seos sakenee. Minä poropeukalo kaadoin alussa siihen jo kukan lehdetkin. SUURI VIRHE! Vasta tuohon sekennettuun seokseen lisätään riivityt ruusunlehdet. Ja sitä pitäisi pyöritellä miedolla tulella tunnin verran, koko ajan pyöritellä.... siihen olin liian kärsimätön, kun tein sitä ja tätä välillä. Joten ruusun punainen väri ei seoksessa säilynyt. Tosin olen tätä ollut valmistamassa Bulgarian Ruusulaaksossa ja se onnistui hyvin. Nyt syntyi lähinnä ruskehtavaa siirappia, joka kuitenkin maistuu hyvältä. Kannattaa kokeilla paremmalla kärsivällisyydellä.



Mutta entäs ne ruusunkannat, jotka noista ruusuista jäi. Muistan tuolta Ruusulaaksosta, että ne kannat lähetettiin ruusunöljypuristamoon, sillä juuri ne sisälsivät sen suurimman osan öljystä. Joten nytkin laitoin ne kannuun ja vettä päälle. Yön yli kun ne siinä oli, niin olipa mojovaa ruusuvettä juotavaksi. Sitä piti ihan landrata vedellä. Vesi säilyi jääkaapissa muutaman päivän.

Ruusuöljy 
Kokeilin sitäkin, eli saviruukkuun tuoreita punaisia ruusun lehtiä, kaadetaan öljy päälle, kansi päälle ja viileään paikkaan noin pariksi viikoksi. Se ei onnistunut. Ruusuntuoksua siinä ei ole juuri lainkaan. Ehkä minun olisi pitänyt käyttää enemmän aikaa. Aion sen öljyn kuitenkin käyttää ruokataloudessa. Ruusunlehtien pitäisi olla öljyssä niin kauan, että ne tulee ihan vaaleiksi. 

Ruusuvesi
Tämäkin ohje löytyy Borgenin kirjasta. Joskin mielestäni vähän vajaavaisesti. Siinä nimittäin laitetaan saviruukkuun 2 kourallista tuoksuvia punaisia ruusuja ja päälle runsas litra keitettyä vettä sekä 1/4 kg sokeria. Sitä käsketään sekoitella silloin tällöin. Sitten siivilöidään ja puristetaan ruusuista mehu. Mielestäni liian makeaa. Juomana käy hyvin, kun lisää vettä. Ruusun maku siinä kuitenkin oli.
Puutteena se, että ohjeessa ei mainita kuinka kauan sen tulisi seisoa. Ainakin raparpereilla sama juttu pitää seisoa neljä tai viisi päivää. Nyt pidin vain pari päivää. Tämä vesi on tarkoitettu lisättäväksi viiniin, mehuihin tai jopa lihapatoihin ja kastikkeisiin. Tai sitä voi viskoa hyvän hajun saamiseksi jopa kuumalle liedelle. Hm....noin sokerisena en sitä tekisi.

Keijunruusun kiulukat

3. Ruusun kiulukat
Näitä olen kuivattanut ja kokeillut vuosittain eri lajeja. Suuret kiulukat ovat helpompia käyttää. Enimmäkseen olen jauhanut niistä smootteihin eli sörsseleihini käytettäväksi. Kiulukoistakin on netissä paljon ohjeita. 

Lopppujen lopuksi ruusu hoitaa jo olemassaolollaan. Uskon, että en olisi näin virkeä ja terve ilman ruusujani. Ne virkistävät mieltä ja järkeä, kun uteliaisuus niihin teettää monenlaista työtä ja toimintaa tutkimuksiin ja kirjallisuuteen asti. Onkohan koskaan tutkittu, mitä ruusun tuoksu, ilmassa leijuva eterinen öljy vaikuttaa ihmiseen. Uskon, että se vaikuttaa. Ruusut ovat tuoneet myös keijut ja tontut pihaani, kuten eräs selvännäkijä totesi. 

Saatikka sitten ihan ruusujen hoitava vaikutus fyysisenä lehtenä ja kiulukkana. Upea apu ihmisen elämän suojelijaksi!

Huomaa, että edellä puhun ihan puutarhassa olevasta, ilmassa leijuvasta öljystä, siis samoinhan erittää esimerkiksi mänty omaa voimaansa metsässä. 

Ihan pullossa myytävää puristettua eteristä öljyä olen käyttänyt silloin tällöin. 


lauantai 5. elokuuta 2017

Mitä tarkoittaa nimitys ranskanruusut?

Olen puhunut ranskalaisesta ruususalongistani. Olen käyttänyt nimeä ranskalaiset ruusut rai ranskanruusut. Ja olen luvannut kolmannessa ruusutarina-kirjassa kertoa ranskalaisista ja kanadalaisista ruusuista. Oikeammin kerron nimenomaan RANSKANRUUSUISTA sekä ranskalaisista ruusuista. 

Lisäksi olen kehunut, että minulla on puutarhassani noin 20 kansalaisuutta tarkoittaen sillä, että ruusu on Ranskasta kotoisin tai se on jalostettu ranskalaisen ruusunkasvattajan käsissä. Kuten on ruusuni Belle Poitevine ja Minette eli Mustialan ruusu. Ihmeen vähän Suomesta kuitenkin löytyy ranskalaisittain jalostettuja ruusuja, vaikka Ranska on kuuluisa ruusumaana ja ruusujen kasvattajana. Monet ruusujen kasvattajat ovat ainakin Ranskasta kotoisin, kuten Bugnet ja Meilland. 

Belle onkin kukkinut ihan valtavasti tänä kesänä ja kukkii edelleen. Mutta Belle on ranskalainen ruusu, ei ranskanruusu. Sehän kuuluu kurttulehtiruusuihin. Minette taas kärsi vuoden 2016 keväästä ja kukki tuskin lainkaan, mutta nyt on jälleen voimissaan ja kukkii suuria kukkia. Toivottavasti tammipuuni lehvät suojelevat sitä tämän päiväiseltä sateelta. Minette aloitti kukintansa vasta nyt 31.7 ja jos sateita jatkuu, se on siinä.


Minettekään ei ole niin kutsuttu ranskanruusu. Mutta ranskanruusujen yksi tunnusmerkki on tuossa kuvassa näkyvillä. Lehdet ovat suuret, usein vaaleahkon vihreitä, sileät toisin kuin kurtturuusuilla ja piikistö on aivan erilaista, varsi usein vihreähkö, ei ruskea,  

Mitä siis ovat oikeat ranskanruusut?

Otan avuksi Pirjo Raution upean kirjasen Ranskanruusuista, jonka hän toimitti vuonna 2016. Luulen, että hänellä on laajin ranskanruusujen ruusutarha kotonaan. 

Hän kirjoittaa, että kaikki ranskanruusut ovat lähtöisin gallianruususta. Ne ovat Euroopan vanhimpia viljeltyjä ruusuja. Niistä on periytynyt damaskon-, kartano- ja neidonruusut. Ja vaikka vähättelen edellä ranskalaista jalostusta, korjaan tässä: 1800-luvulla Ranskassa jalostettiin ainakin 2000 ranskanruusulajiketta. Tähän oli vaikuttamassa mm. Napoleonin puoliso keisarinna Joséphine. 

Mihin ne sitten ovat kadonneet? Ranskanruusut kukkivat vain kerran kesässä noin 3-4 viikon ajan, joten rugosaruusujen tullessa markkinoille, ne menettivät suosiotaan. Pirjo Raution mukaan näitä ruusuja on säilynyt vain 300 lajiketta. Ja juuri Pirjon pihassa niitä kasvaa 300 lajiketta, useat niistä hänen itsensä jalostamia. Ranskanruusujen tuoksu on hellyttävän mieto ja ruusuinen.

Itselläni on pisimpään ollut Valamonruusu, nytkin upeana kukkiva. Olkkala ja Iitin Tiltu perimmältään ovat ranskanruusuja, vaikkakin Suomen löytöruusuja. Kirjoapteekkarinruusu on vähän ollut kituloinen, mutta alkaa nyt kukkimaan sisarensa Apteekkariruusun vieressä. Ihmettelen Apteekkarin suuria loistavia kukkia.


Samanmoisia suuria kukkia tekevät myös tänä kesänä Olkkala ja Iitin Tiltu. Kukat ovat vain yksinkertaisia.

Olkkala

Iitin Tiltu
Minulla on vasta 7 ranskanruusua, joista Alain Blanchardin kukinnasta ja talvenkestävyydestä en vielä tiedä mitään. Näistä on kaksi, Viggo ja Veronica Sundman Pirjo Raution luomia. Kira on syntynyt Oulujoen Taimistolla siementaimena. Lisäksi lasken mukaan näihin kuuluvaksi raskalaisen ruusun Minette. Ja tietenkin Valamonruusun ('Splenders'), joka kuuluu Francofurtana-ryhmään. Mutta tilaa on vielä muutamalle kasvaa lisää.

Näin olen selventänyt ruusutietoutta tässä myös itselleni. Kerron lisää näistä ruusuista tulevilla sivuilla.

Kaipaan tässä Edith Piaffin ääntä.  

Edith Piaf - Non, je ne regrette rien - (original)

torstai 3. elokuuta 2017

Pihalleni ilmestyi LINTUMIES!

Eräs kahvila-asiakkaani pelasti minut kerran ehkä pahalta tuholta. Se sattui jo kolme kesää sitten. Hän nimittäin huomasi siinä kahvia juodessa terassilla, että viereisen koivunrungon täytti eräs sieni, joka kuvasti koivun pahaa lahoamistilaa. 

Koska syksy ja sen tuomat myrskyt olivat tulossa, tilasin oitis miehen nosturin kanssa sitä kaatamaan. Sehän ei ollut ihan yksinkertainen juttu kahden rakennuksen välissä kasvavalle koivuvanhukselle. Kaataminen onnistui ilman vaurioita, sain kovasti polttopuita, ja turvallisin mielin kuuntelin syksyn puhureita. 

Pyysin kaatomiestä jättämään terveempi tyviosa sahaamatta. Mielessä oli jonkinlainen toteemipaalun suunnitelma. Kuten arvata saattaa, eihän puutarhurilla ja kahvilanpitäjällä ole oikein aikaa moiseen. Ja moottorisahaa en uskaltanut käyttää. 

Kunnes tänä kesänä ehdotin pojalle, jos käyttäisi vähän sitä sahaa ja muotoilisi puuta. Voisin sitten kaivertaa lisää. Mutta pojan muotoilutaju ja moottorisahan jälki olikin niin hyvää, että siitä se syntyi! Minun toteemipaaluni kantaa nyt Lintumiehen nimeä. Päällä komeilee Matti Lepistön betoniveistos Kotka, josta hinnasta sovimme tässä keväällä. Muut hänen työnsä onkin viety Lepistön omaan pihaan, missä komeilee varmaankin Suomen laajin kansantaiteilijan veistospuisto. 

Nyt tuota Kotkaa on kannattamassa Olavi Kastellin työstämä Lintumies. Olen oikein tyytyväinen työhön ja iloinen, että se vihdoinkin tuli tehtyä.





Nyt sitten vain odotetaan luonnon patinointia, harmautta, jäkälän ja sammalen ilmestymistä pintaan. 

Näin vanha koivukin sai uuden roolin pihapiirissäni. Toinen suuri kaksihaarainen äitikoivu kantaa vielä suojelija-nimitystään. Tämä torso voisi olla sitten maskuliinisempi versio suojelijasta.

Lintumies varmaan mielellään kuuntelisi tätä laulua upeasta linnusta. Toivon, että joku muukin...


sävellys; Matti Siitonen, sanoitus; Vexi Salmi

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Joulunpunaisia ruusuja

Nyt on aivan hurjaa kukka-aikaa! Tämän kylmän, harmaan kesän voisi nimittää KUKKAKESÄKSI.
Vaikkakin kurjan kylmää, niin kukat kukkivat hurjassa loistossaan; villikukat, perennat, pensaat ja puut. 

Minulla hurjimpia ruusukukkijoitaa on tällä hetkellä Ilo, Onni, Olkkala, Sofia, Belle, Nukkeruusu ja Sointu. Karjalanruusunkin voisi lisätä samaan syssyyn. Pimpinellaruusuta kukkivat runsaasta, mutta kukinta alkaa jo olla ohi. Ja monet upeat rugosat, vaikka pensaana ovat vielä pieniä.

Päästäkseni sataan ruusulajikkeeseen minun oli hankittava keväällä muutamia uusiakin ruusuja. Niiden joukosta löytyy pari hehkuvan punaista ruusua. Tekee mieli nimittää niitä jouluisiksi ruusuiksi. Väri on joulun punainen.

Viime kesänä hankin Flammentanzin (Kordes 1955, Saksa), joka on juuri nyt kauniisti kukkiva. Tosin sen latvat paleltuivat, joten nyt se on ehtinyt vain noin metrin korkeuteen. Yritän peittää sen paremmin ensi talveksi, enkä ota sitä esiin liian aikaisin.




Toinen joulunpunainen ruusu on Robusta. Senkin tulisi kasvattaa vartta noin kahteen metriin, on luonteeltaan pensasruusu, mutta luulempa, että täällä pohjoisessa saan tyytyä tuollaisen ryhmäruusun kokoon eli puoleen metriin. Ja voihan olla, että saan tyytyä tähän ainokaiseen kesäänkin, sillä onhan se vähän kylmänarka. Istutin sen lähelle Flammentanzia samalle eteläiselle seinämälle, joten senkin taivutan talveksi peitteen alle. Sitä kuuluu kuitenkin leikata keväällä, puoletkin pois, jos se sattuu säilymään. Mutta piristävä ilmestyshän se on puutarhan ruusujen joukossa ja vielä tuossa samanmoisen värin vieressä. Tämäkin ruusu on Kordesin peruja Saksanmaalta. Se on tosin Flammentanzia nuorempi, vuosi 1979. Samalla tavoin edellisen kera se hakeutuu ruusuklassikoiden joukkoon. Tämän katsotaan kuuluvan Rugosa-ryhmään. Se on risteytynyt rugosan ja jonkun tuntemattoman kasvin kanssa. 


Kolmas joulunpunainen ruusu on sitten kanadalaisiin ruusuihin kuuluva, Adelaide Hoodless. Tämän toin kotiini Särkän Perennataimistolta tänä keväänä. Ruusussa oli paljon nuppuja, mutta kyllä se odotutti kukkimista. Tai oikeammin aurinkoa kukkiakseen. Hentojen varsien päässä on paljon nuppuja. Istutin sen tuonne 'ranskalaiseen ruususalonkiini', koska en saanut siihen kysymääni ranskalaista taimea. Adelaide kuuluu kanadalaiseen Parkland-ryhmään ja nimensä se on saanut Naisten Instituution 75-vuotisjuhlapäivän kunniaksi. 


Itse Adelaide Hoodless (1855-1910) oli koulutuksen uudistaja, joka perusti kansainvälisen naisjärjestön Women's Institute ja oli uranuurtaja naisten aseman lujittamisessa. Tulee mieleen raahelainen Sofia Lybecker, sama suunta, mutta pienemmissä kuvioissa. Kaunis nainen, joten tässä kuva hänestä. Hän on päässyt myös kanadalaiseen postimerkkiin, huomasin.

Ruusun luojaksi nimetään H.H. Marshall Mordenin tutkimusasemalla Manitobassa, vuosi 1975. Ruusun esiäitejä ovat Fire King (Morden ruby) x Rosa arkansanan siementaimi.

Tämän ruusun kuuluisi selviytyä V-vyöhykkeellä. Saapa nähdä! Tämä melkein piikitön pensas tulee noin 1,5 metriä korkeaksi. 

Monta kuuluisaa tekijää liittyy ruusujen historiaan! Ja tekijää, jotka ovat vaikutteneet siihenkin, mikä naisten asema maailmassa on juuri nyt. Ja tekijää ruusullekin, mikä kauneuden valta sillä on jatkaa suosiotaan.


Ruusu Adelaide Hoodless löytyy naapurinkin puutarhasta. Ja eräs asiakas suri, kun oli jäänyt ilman ruusua, jota taidettiin myydä aika vilkkaasti loppuun taimistolla. 

Arvaatkaapa, mikä on joulun punainen Närpiössä?

torstai 20. heinäkuuta 2017

Sadepäivän piristeeksi

Yhtenä sadehetkenä aloin penkoa tietoa tuon keltaruusun 'Williams' Douple Yellow'n kasvattajan tietoa herrasta John Williams 1800-luvulta. Nähtävästihän ruusu on tullut tietoisuuteensa vuonna 1828. Tässä täytyy sanoa, että jos minua kiinnostaa löytöruusut ja villiruusut, niin kyllä nuo historialliset ruusuklassikotkin.

Mutta nauratti minua vähäsen, kun huomasin mihin törmäsin John Williamsia etsien. Törmäsin suomalaiseen Virtaseen eli nimeen, joita löytyy tuhansia ja taas tuhansia varmaankin. Itse ruusumiehestä en löytänyt mitään. John Williamsia on koripalloilijaa, jousiampujaa ja jos muutakin kuuluisuuksia. 

Esimerkiksi tällainen ihanuus löytyi nimeltä John Williams Waterhouse, englantilainen taidemaalari (1849-1917), joka oli eritoten kiinnostunut maalaamaan mytologisia naishahmoja. Vähän minulle makeita, mutta sopii tähän heinäkuun harmauteen.

 

Tämä oli mielenkiintoinen kuva "Bleed area may no be visable"


Ja tämä kuva oli minusta kaunein huolimatta siitä, että se näyttää tähän keskeneräiseltä.


Kuuluisin John Williams on kuitenkin suuri elokuvasäveltäjämme, jonka musiikkia tässä sadepäivän ratoksi:

The Top 10 Most Beautiful Movie Soundtracks by John Williams

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Arvausleikki!

Minä raukka en raski luopua yhdestäkään ruusu- tai puutarhakirjasta (tosin vanhoista, mutta ne eivät kelpaa kellekään), vielä. Joten ei minulla sellaisia arpajaisvoittoja ole, kun en ole liittynyt muutenkaan mihinkään.

Mutta voisin laittaa kahvilani maisemakortteja niille, jotka arvaavat mitä kuvani esittävät. Joissakin mukana pikku vinkki.



Eräänlainen pallokukinta

Yleensä puutarhan suurin lehti



Tälle ruusulle ominainen väri, kanadalainen

Eräästä naapurimaasta, kyllä Norjan löytöruusu, aika suosittu nykyään

Monien suosikki avaamassa nuppuaan, silkkinen ruusu
Annan lisää vinkkejä, jos kukaan ei vielä arvaa! Tulkaa leikkiin mukaan, näin sateisena hetkenä!

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Mikä ihme Raahen ruusu?

Raahelaisilla on hyvin lujassa käsite, että Raahen ruusu on keltainen, niin kutsuttu viljaminkeltaruusu. Joitakin aikoja sitten kiitettiin, kehuttiin ja ihmeteltiin tämän keltaisen ruusun löytymistä Raahen vanhoista puutarhoista. Silloin ei vielä oltu löydetty muita raahelaiseksi nimettyjä ruusuja, joten mieliin jäi tämä kaunis keltaruusu. Enkä ihmettele sen hehkuttamista.

Siksi vieläkin kuulen puutarhassani kysymyksen: - Onko sinulla sitä Raahen ruusua? 

Ruusutarhani alkuvuosina olin hämilläni. Vuosien jälkeen ja ruusuihin enemmän perehtymisissä ymmärrän nyt oitis mistä on kyse. Kysymys on siitä ihanaisesta keltaisesta ruususta, jota muistini mukaan alunperin kasvoi Lapaluodossa ja sittemmin muissakin Raahen pihoissa. Olen jopa sepittänyt tästä ruususta tällaisen tarinankin ajatellen juuri Lapaluotoa ja meriltä tulleita miehiä lahjoineen. Tarina löytyy myös Ruusutarhan tarinoita ensimmäisestä osasta. 

Viljaminkeltaruusu

Valitettavasti ruusuasiantuntijat ovat tulleet siihen tulokseen, että tämä viljaminkeltaruusu on sama kuin "Williams' Douple Yellow", joka kuuluu Harisonii-ryhmään eli keltaruusuihin. Kuitenkin esimerkiksi ruusuasiantuntija ja kasvattaja Pirjo Rautio kirjassaan Suomen Ruusut mainitsee raahelaisen kannan tästä kirjoittamalla: Ei ihme, että viljaminkeltaruusun sanotaan olevan kestävin keltaruusu, koska Raahessa on säilynyt kanta 1800-luvulta.

Tämä sama lajike kasvoi Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa ja todettiin englantilaisen John Williamsin kasvattamaksi lajikkeeksi vuodelta 1828. Ehkä juuri tästä suositusta keltaruususta on sitten risteytynyt muita lajikkeita, kuten 'Aurora', 'Maija Hesperia' ja 'Matti Hesperia', joista kaksi ensimmäistä minunkin on onnistunut jo yhden talven yli kasvattaa. Sitten on löydetty keltaruusun jäljiltä erilaisia löytöruusuja, kuten 'Nils', 'Paimio', 'Kiiminki' ja 'Oulu', joiden sukujuuri risteytymänä löytyy myös tarhapimpinellaruusuista. Luonnossa tapahtuu salaperäisiä yhtymiä, joiden kanssa ihmisellä ei aina ole mitään tekemistä. Ei muuta kuin löytää, ihmetellä, tutkia ja rekistöröidä niitä uusiksi lajikkeiksi ja kasvattaa niitä taimina lisää muillekin ihasteltavaksi, kuten omassakin puutarhassa nyt on.

Oma viljamini ei ole vuosien myötä oikein ehtinyt kukoistuksiinsa. Ruusu ei tykkää, kun sen paikkaa muutetaan. Pelkäsin jo kokonaan menettäväni sen, mutta nyt löysin muutamia nuppuja siitä sentään. Toisin on Paavolassa Liisa Pekkalan puutarhassa (kuva häneltä). Tässä hänen bloginsa, jos haluaa tutustua enemmänkin.

Viljaminkeltaruusu kukkeimmillaan (kuva Liisa Pekkala)
Tässä minun keltaruusujani lisää:

Nils

Paimio

Kiiminki

Mitä ovat harisonii-ruusut? Mikä on Teksasin keltaruusu? Tässä pikkuisen historiaa, mitä poimin Suomalaisesta Ruusukirjasta, Alanko-Joy-Kahila-Tegel. 

Keltaruusuja mainitaan olevan arabialaisessa kulttuurissa 1100-luvulla. Ensin tuli Eurooppaan Persiassa toimineen suurlähettilään Sir Henry Willockin ansiosta persiankeltaruusu 1837. Suomessakin on menestynyt tämä 'Persiana', persiankeltaruusu ja ihastuttanut kirkkaankeltaisella värillään. Ja arvata saattaa, että pian ruusujen kasvattajat esimerkiksi Englannissa alkoivat risteyttää keltaruusua silloisten pimpinellaruusujen kanssa. Näin teki John Williams ja kehitti mm. ruusun 'Williams' Douple Yellow'. Tätä kantaa on sitten löytynyt Raahestakin.

Muuallakin maailmaa oltiin uteliaita keltaruusuista. Yhdysvalloissa New Yorkissa innostui ruusujen kasvattamisesta asianajaja George Harison. Hänen puutarhastaan löydettiin myöhemmin kaunis keltaruusu, joka nimettiin hänen mukaansa 'Harison's Yellow. Sitä kutsuttiin myös 'Yellow Rose of Texas', koska ruusu levisi pian ympäri Yhdysvaltoja vankkurikaravaanien mukana. Siitä tehtiin laulukin. Tämän olen yhdistänyt edellä mainittuun tarinaani keltaruususta. Harisonin nimen mukaan nimettiin sittemmin koko ruusuryhmä keltaisia ruusuja, jotka risteytettiin pimpinellaruusujen (juhannusruusujen kaltaisten lajikkeiden) kanssa. Tästä nimitys Harisonii-ryhmä. 

Suomen taimistoissa myytäviä 'Paimio', 'Nils', 'Kiiminki', 'Oulu', 'Aurora' ja 'Hesperiat' ovatkin sitten niin kutsuttuja löytöruusuja, joiden alkuperä on tuntematon. Ihanan kestäviä ovat ainakin Paimio, Nils ja Kiiminki (en jaksa enää noita virallisia heittomerkkejä)! Olen hyvin ihastunut niiden nopeaan kasvuun ja runsaaseen kukintaan. Muista kasveista kerron sitten joskus myöhemmin, kun näen miten ne menestyvät.

Joka jaksoi näin pitkän sepustuksen lukea loppuun, ilmoitan ainakin ne kaksi varmasti raahelaista ruusua. Ne ovat 'Malvaruusu' eli 'Malvankukka', ihmeellinen ja täysin muista poikkeava ruusu, sekä Saloisten hautausmaalta Jari Särkän löytämä 'Sofia'. Tässä vielä tämä voimakaskasvuinen ja runsaasti kukkiva Sofia.

malvaruusu

Sofia

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Kurjenmiekkoja, kurjenpolvia ja päivänliljoja sekä upeaa jalopähkimöä!

Iiris oli lapsuuteni kukka. Sen vanha matala lajike kukki ihanan violetin sinisenä eteisen nurkkauksessa. Kuvittelin aina, että sieluni on juuri sen sininen.

Tuota  samaa vanhaa iiristä minulla on vieläkin, pelastin sitä kerran lapsuuskodistani. Mutta en saanut sitä kunnolla tässä kukkimaan ja nyt se on heitelty jonnekin joutomaahan. Tiedän kyllä missä ja aion sen vielä saada kukoistamaan. Muut iirikset eli kurjenmiekkoja kyllä kukkii siellä täällä puutarhaani.

Siperiankurjenmiekka on aina yhtä upea rykelmä lammen rannalla.





Jopa vaalean sinistä kurjenmiekkaa löytyy jostakin, uppelukisssa kylläkin. Se täytyy pelastaa sieltä.



Ja keltainen puolivillikin kurjenmiekka on runsaasti kukkinut tänä kesänä. Sitä olen sirotellut tuonne läheisen puronkin varteen ja kukkii somasti siellä. Jopa naapurin isäntä traktorileikkurin kanssa oli sen huomannut ja jättänyt leikkaamatta.



Kaikki kurjellinen on komeaa, kuten kurkikin. Pojantytär ilkikurillaan kutsuu kahta lähipellolla syöskentelevää kurkea strutseiksi. - Kas siellä ne strutsit taas astelevat!

Kurjen polvi on kai mukava kehon osa, paksu ja voimakas, kun kukkakin on saanut siitä nimensä. Mietin, että kukka ei sitä muistuta, mutta lehti ehkä enemmänkin, ja oksan taipumiskohta.

Metsäkurjenpolvet vaaleana ja tummempana violettina leinikin seassa on se kaunein ketojen täyttäjä. Omassa puutarhassani kasvaa E-Ruotsista tuomani verikurjenpolvi komeina ryppäinä ja jalokurjenpolvi, yhtä sorttiä siitä. Nyt tosin siirsin sitä vähän tyhjiä ruusujen välejä koristelemaan, kuten tässä se mielestäni kaunis Ruskelan ja vanhan Raahen seminaarin ruusun välissä. Se on saanut roolikseen ruusun kumppanuuden.





Kauniita ryppäitä ovat myös tuolla savusaunakentän vieressä kahdenlaiset päivänliljat. Toinen on ihan keltainen, toisessa ruskehtavaa vivahdetta. Suuri on myös ruskopäivänliljan rypäs ihan yksityisenä, mutta se kukkii myöhemmin.





tuPitkäkestoinen kukinnaltaan ruskopäivänlilja
Tuo jääkarhu tuossa on kyllä parempi runsaiden morsiusangervojen keskellä kuin nyt jalopähkimön vieressä. Siinäkin on pieni lampi, jonka suihkulähde meni rikki.


Mikähän olisi tämän kesän hitti? No varmaankin tämä! Sataa, sataa, joten en ole edes hanuria kysynyt pihalleni vielä soittamaan.

Antti Tuisku - Hanuri