lauantai 17. maaliskuuta 2018

Jyllätyt jäljet!

Korvani herkistyi yksi päivä kummalliselle jylinälle. Ja kun menin pihalle katsomaan, niin tiellä oli traktori pitkän telineen kanssa kaatamassa tuosta naapurin metsästä vanhat koivut pois. Toki olinkin pelännyt syysmyrskyissä, että voi voi, kun nuo koivuvanhukset kestäisivät.



Nyt on se pelko pois. Ja kun katkottuja runkoja katselin, niin ovathan ne keskeltä lahoja, kuten kuvissa näkyy.
 

Katselin pihani kahta vanhaa koivua. Niitä en ole raskinut vielä kaataa. Ne ovat niin paksuvartiset ja vehmaat. Oikealla on kasvamassa uusi kaunis koivu.


Naapurustossa on paljon kaadettu vanhoja puita. On todettu, että tuulenpuuskat ovat olleet usein kovia ja arvaamattomia. Kannattaa vähän katsella noita vanhoja pihapuita. Ne nykyään kaatuvat noilla koneilla pätkittäin niin kätevästi. Sekin maksaa, mutta talon korjaaminen voi maksaa enemmän.

Jylläystä näkyy tänä kauniina aurinkoisena lauantaina muutenkin. Lapset ovat rakentaneet ihmepolkuja ja syvänteitä tuonne paksuun lumeen, ja luulenpa että siinä on koko roppa saanut aikamoista liikuntaa.

 


 
Pitihän itsekin vähän jyllätä. Puhdistin savusaunapolkua. Se on melkein metrin syvä!

Nauttikaamme lumen ja auringon ihanuudesta!




torstai 15. maaliskuuta 2018

Eri vuosien lumimaisemia

Kun olen monet paidat tuolla lumitöissä hiestä kastellut, aloin ihmetellä, onko näin paljon ollut lunta muina talvina. Saattaa olla se ennätyslumimäärä nyt vuonna 2018.

Selasin kuvia, joita olen ottanut tähän samaan aikaan eri vuosina.


Vuosi 2010 oli ihan säällinen...
ja jääpuikot olivat hauskoja tähän aikaan!

Samoin vuosi 2011

Vuonna 2012 oli upeat kantohanget, jopa traktorille!

2013 oli jo aika luminen talvi. Nyt tuolla pöydällä on vielä
enemmän lunta, valitettavasti ei ollut valokuvaa.

2014 tuli lunta aivan sopivasti.

2015 oli aika vähäluminen talvi. Nyt tuota ruusuaitaa tuskin näkyy ollenkaan!

Viime vuonna eli 2017 oli myös lunta ihan sopivasti.


Vuosi 2018, mutta tämän kuvankin jälkeen on tullut lisää lunta!


Onpas jännä nähdä miten lujaa nuo lumet tänä vuonna lähtevät. Hyvää Kevättalvea!

Ja pidetään peukkuja Saaralle!



tiistai 6. maaliskuuta 2018

Ruusuihmisiäni; nettiystävät

Vielä esittelen ruusuihmisiäni lisää. Nimittäin tämän hetken maailmassa on olemassa myös nettimaailma. Se on hyvin todellista, elävää ja voimallista.

Muistan sen hetken, kun sain nettiyhteyden koneeseeni! Se oli iso WAU vuonna 2007. Se tuli elämääni sellaisella hetkellä, jolloin jäin vuorotteluvapaalle monestakin syystä. Yksi syy oli tukea sairasta miestäni ja olla kotona. Kuten tiedätte, sairaus usein pienentää elinpiiriä ja kaventaa liikkumista. Netti avarsi maailmani, vaikka istuin tutulla kotipallillani.

Liityin netissä astro-foorumin keskustelupiiriin. Voi mitä ihmisiä sieltä löysinkään! Profiili-salanimen takana saattoi keskustella hyvin aroistakin asioista ja sellaisista, joista muuten ei juttelisi. Törmäsin siellä moniin sukulaissieluihin. Samalla aloin opiskella astrologiaa. Monia, monia persoonia on sieltä jäänyt elämääni yhä facebookin kautta hyvinä ystävinä. Harvat heistä kuitenkaan ovat intohimoisia puutarhureita.

Blogimaailmaan liittyessä vuonna 2011 minulle avartui puutarhojen ihmeellinen maailma ja aivan toisenlaisia intohimojen päämääriä. Kirjoittaminen oli jännittävää hommaa. Keskityin puutarha-blogissani ruusuihin, mutta muutakin tulee rustailtua. 

Tämän ruusumaailman rinnalle löytyi pian lukijoitakin, mikä oli mieltä kohottavaa. Esimerkiksi Riitta on sitten tullut tutuksi ihan neljän silmän välissäkin. Hän toi toissa kesänä puutarhaani oman pihansa ikivanhan ruusun, jota ei osannut nimetä. Hyvin se on lähtenyt kasvamaan, mutta ei ole kukkinut vielä. Kiitos Riitta pitkästä blogiystävyydesta! Kuten kiitos kaikille blogini lukijoille ja kommentaattoreille! Jokainen uusi lukija on ollut ilo ja jokainen kommentti päivän piristys!


Ja blogimaailman ystäviä löytyy tuolta lukijoistani. Kun blogeja käy usein lukemassa blogiystävienkin sivuilta, niin aina niitä ei tule liitettyä omaan blogiluettelooni. Puutarhablogeja löytyy pilvin pimein! Useita puutarhablogeja minulla on kissasivullanikin, koska kissat kuuluvat puutarhaan, kuten koirat, kanat ja muutkin eläimet. Kissat löysin kaverikseni kuusi vuotta sitten, Ruusa ja Majuri, joista on oma blogi. Tässä tuli esiteltyä nämäkin suloiset ruusuystäväni!


Yhden puutarhamatkankin tein osassa Suomea ja siellä Kuopion ruusutarhassa tapasin toisen blogi-ystäväni, joka hänkin on vieraillut luonani. Leena Meinilästä on tullut aikamoinen taidemaalari, joten puutarhurointi on jäänyt hänellä vähän taka-alalle. Hänethän bongasin alunperin puutarhurien blogisivuilta. Sittemmin olen tavannut puutarhabloggareita myös vierailulla Matti Kuljun luona. 

Blogiystäviä toivon näkeväni enemmänkin tulevina vuosina.


Entäs sitten facebook-sivujen puutarha- ja ruusuryhmät! Voi kun sieltä saa hyviä neuvoja ja vinkkejä!! 

En saa unohtaa erästä hyvää ruusuystävääni, jonka taustalla on joukko ihania ruusuihmisiä, nimittäin Ruusunlehti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja on täynnä itse ruusua. Se on Suomen Ruususeuran jäsenlehti. Kiitos, kiitos!!

Kaikki tämä on ihmeellistä ruusuverkostoa! 

Kaikki tämä on lumottua ruusumaailmaa!

En olisi ikinä arvannut mihin joudun, kun ensimmäisen uuden ruusun istutin pihamaalleni!

Ja olen ikikiitollinen, että sinne jouduin!

Tämäkin maailma on rajoitettu aikaan ja tilaan, mutta nautitaan siitä niin kauan kuin sitä on!

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Ruusuihmisiäni lähiympäristössä

Olen tehnyt historiallista ruusumatkaani aivan lapsuudestani saakka. Nyt on ollut pieni tauko blogikirjoittamisessa erään suuremman projektin viedessä tilaa. Mutta jatkan tällä samalla aiheella.

Siirryn lähiympäristööni. Täällä asuu aika monta ruusuihmistä, jotka ovat saaneet henkeni haukkomaan, pohjolaisittain naamani vihreäksi kateudesta ja innostumaan lisää. Heistä haluan nyt kertoa ja heitä kiittää!

Ensinnäkin läheiset taimitarhat: Särkän perennataimisto ja Jari Särkkä, Saloisten Säästäpiha ja Oulujoen Taimisto ja Matti Kulju. Olen onnekas, että aivan läheltä löytyy tuollaisia paikkoja, josta saan ruusunalkuja, neuvoja ja tietoa!


Kun vuosia vieri ruusujen istutuksissa ja hoidossa sekä kesäkahvilani pidossa, pihalla alkoi hiippailla muitakin ruusuihmisiä, joilta sain kutsun tulla vierailemaan heidänkin puutarhoissaan. 

Muistan Ailan, joka katseli vielä alussa olevaa ruusutarhaani ja sanoi iloisesti: - Minulla on yli 70 ruusulajiketta tarhassani aivan tuossa naapurikylässä.
Voi hurja! Pitihän niitä mennä katsomaan. Kaunista! Heillä näin miten ruusut rehevöityvät kymmenen vuoden jälkeen. Nyt on Aila mennyt ruusutaivaaseen, mutta kuuleman mukaan hänen miehensä hoitaa edelleen tarhaa.


Toinenkin pariskunta piipahti, varmaan katsoivat, että eipä kummosta, kun pian kävelivät pois. Sen verran heidän kanssaan ehdin jutella, että heilläkin on yli 70 ruusulajiketta. Myöhemmin tutustuin heihin ja kertoivat hiipineensä pois sen tähden, että luulivat jokin yksityistilaisuuden olevan pihallani. Silloin olivat kyläläiset liikkeellä, koska oma trubaduuri Vesa oli laulamassa kitaransa kanssa. Kiitos ruusuystäväni, kun olen saanut tutustua ja viettää teidän kanssanne monta kultturellista hetkeä. He ovat monelle bloggarille jo tutuksi tulleet Liisa ja Risto Pekkala. Ihailen heidän työtään myös vanhan historiallisen pihapiirin entisöimisessä. Siitä kuvia:



Sitten tiedän erään mystisen satumaailman tuolla lähellä merta, jota nimitetään Majakarinmajakaksi. Alunperin torppana olleella tilalla on muinoin asunut tietäjä ja parantaja. Nyt sitä asuttaa monen alan puutarhuri Tita Haapajoki, joka miehensä kanssa on tehnyt paikasta lumotun puutarhan. Tita on mukana Ruususeuran hallituksessa ja on nyt pari vuotta sitten saanut valtavan RUUSUKUUMEEN. Titan luona olen vieraillut pari kertaa. Yritän seurata hänen ammattitaitoista otetta ruusuihin ja kaikkien perennoiden ja puu-ja pensaslajien kasvattamisessa.


Tässä salainen metsä!

 Tällainen taidoton ruusuihminen, kuten minä yksin tässä, tarvitsee ystävien verkostoa ympärilleen. Mikä lahja! Siis edelleen on paljon muitakin puutarhan hoidosta innostuneita ihmisiä, jotka vartta vasten kahvin lomassa käyvät tutustumassa myös ruusuihin. Kun yksi muorikin pärjää, saavat  muutkin rohkeutta itselleen. Ja aina, aina vain saan hyvää tietoa ja vinkkiä kahvila-asiakkailtani. Oikeastaan kahvila tuo tähän aivan vieraitakin ihmisiä, joiden kanssa yhteys jatkuu. Siis kahvila on ollut ovi minulle sekä heille että ruusutarhalle!


Olen onnekas siinä, että pihamaallani on tilaa ja vanha multainen pelto. Mutta miten rakennat yksin mitään, jos ei ole kykyä, koneita eikä rahaakaan?! Suurin tuki tulee kuitenkin ystäviltä; naapurin miesten ja naisten traktoreista, ystävien uskosta, että ihminen voi pystyä mihin vain kun se haluaa. Esittelen heistä kiitosten kera ihan muutamia. Selasin valokuvia. Useista apureistani löytyykin kuvat kahvila-sivuillani, joten kaikkia heitä en liitä tähän.

Ystäväni Anja Kortelainen, itsekin ruusuihminen, oli suurena apuna
kahvilan pystytyksessä ja innosti minua.

Ystävien tuki, tässä kahvilan ja ruusutarhan avajaisilta.

Naapuri-Aarnen kirvesmiestaidoista sain aittaan terveen lattian. Kippis!

Aila Nikolan kantele ja kaunis laulu helisivät usein ruusutarhassani.


Paavo Nikola on usein tarjonnut lisäkätensä ja taiton sellaisissa asioissa,
joissa minun kaksi kättä ei ole riittänyt. Kiitos ystäväni!

Ei yksin kukaan tee mitään, ei ainakaan heikko naisihminen. Tottakai se ydin lähtee yhdenkin ihmisen tahdosta, mutta ei mikään tunnu niin mukavalta ja innostavalta kuin myötätuntoisten ihmisten tuki. Toivon vain, että heilläkin on ollut muakavaa. Voi hyvänen aika! Ruusutarhani on monen ihmisen välikäden työ. 

KIITOS HYVÄT RUUSUIHMISENI JA TUKIJANI!

Heille tämä laulu: Liisa Tavi ja Kiitos elämälle!